27. joulukuuta 2011

Julkaisemattomien kuvien kooste!








Aivan sekaisessa aikajärjestyksessä. Ensimmäisessä kuvassa oli käynyt niin, että löysin sen istumasta minun pöydältä. Tiedä häntä, miten se oli mahdollista, mutta siinä se istui ja tuntui kysyvän "mennäänks NYT ulos?". Toinen, kolmas ja neljäs kuva antavat teille pieniä näytteitä siitä, miten kaunis Neo osaakaan välillä olla.Viides kuva kertoo vähän siitä, mitä kivaa me tykätään tuon koiran kanssa kesäöisin tehdä. Kuudes kuva on.... niin Neo. Kysyvä kallistus. "Ai sanoitsä Neo? Vai puhuitko kenties ULOS menemisestä?" Seitsemännessä kuvassa apulaiskoira Neponen ilmoittautuu kynälaatikon tyhjennystalkoisiin.

Se on minun rakasrakasrakas Peepetin! Se on nyt jouluna ollut aiivan sekaisin, kun oon ollut kotona ja valvonut liian pitkään ja joka puolella tuoksuu herkkuruoka ja on aivan tyhmää ettei hän koko ajan saa myös jotain syötävää!

Mietin tänään, että Neon blogi on aika tylsä, mutta koira itsessään on aivan päinvastainen. Se on niin ihana, minun pieni pepsu!

22. joulukuuta 2011



Hiljaisuuden ritarit toivottavat hyvää joulua näin etukäteen! Multa on vähän päivittely jäänyt kouluhässäkän ja muun vuoksi, mutta jospa teen uuden vuoden yhteydessä lupauksen siitä, että päivittelisin vähän useammin.

No, yritän tässä nyt tiivistää viimeisten kahden kuukauden tapahtumat yhteen postaukseen. Ensinnäkin, me harjoitellaan Neon kanssa taas näitä kuuntelemisen taitoja - kummatkin. Ja luoksetulon taitoja. Ne on olleet kummallakin vähän hukassa, mutta nyt otin itseäni niskasta kiinni ja alettiin harjoittelemaan. Muutenkin mulla on ollut aika koiran suhteen liian tiukilla ja kyllähän se koirassa näkyy, kun on liian vähän tekemistä. My bad, mutta siihenkin on luvassa parannus!

Toiseksi meillä on edelleen ruuan suhteen vähän asiat hakusessa, kun tuolla koiralla näkyy menevän tuo vatsa kovin herkästi sekaisin. Oon yrittänyt selvittää mistä se johtuu, mutta en oo oikeen vielä saanut selvyyttä asiaan.

Mutta me jatketaan meidän joulunviettoa Neon kanssa! Muistakaa myös teidän koiraystäviänne jouluna ja reippailkaa myös entiseen malliin! Rentoa joulunaikaa!

2. marraskuuta 2011

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme

Karhunpoika sairastaa, häntä hellikäämme.
Lääkkehillä hoidelkaa Nalleystäväämme.
Maito tuore lämpöinen hyväks olla voisi.
Vehnäkorppu valkoinen ehkä avun toisi.

Patjaksensa parahin matto levitellään,
Peitteheksi toinenkin kääritähän hellään.
Laulu kaunis lauletaan univirreksensä,
Itse käymme uinumaan hänen vierellensä.

Vahtikoira vartio uskollisna meitä,
Kunnes koittaa aamunkoi, hän ei meitä heitä.
Uni paras lääke on, siitä nauttikaamme.
Nalle-raukan kuntohon aamuksi jo saamme.
 
Pikkupoitsulla oli masu sekaisin viime viikolla, koska se sai syötyä muovipussia, jossa oli ollut lampaantalia. :s Nyt tuolla on vatsa taas sekaisin, koko yö meni oksennellessa. Aamulla soitettiin eläinlääkäriin, sieltä saatiin ohjeet odotella ja tarkkailla tilannetta ja oksentelun jatkuessa tulla käymään. Käytiin tunti sitten lääkärissä eikä sekään osannut oikein sanoa mikä massua taas vaivaa, mutta saatiin ainakin pahoinvointilääkkeet ja Aptusta. Toivottavasti pikkumies tulisi kuntoon! Ainakaan se ei kovin apaattinen ole, ulkona se on ollut oma itsensä.
Nyt on kyllä puhti sekä minulta että koiralta pois. Oon itsekin kuumeessa eikä kukaan muu ole ollut kotona, joten oon tarkkaillut ja hoitanut koiraa. Mutta eiköhän se elämäkin ala kohta jo voittaa!

Eläinlääkäri kehui Neoa erilaiseksi. Hänen mielestään Nemppa on niin ihanan luonteinen spitziksi. :--D Silmätkin niin kiltit, voin kyllä allekirjoittaa saman!

18. lokakuuta 2011

vastapainoksi täydellisyydelle

Puh huijaa. Mistäs sitä aloittaisikaan? Meillä on lievää laiskuutta ilmassa, lähinnä siis omistajan puolelta. En tiedä rohkenenko syyttää koulua vaiko en, mutta jos nyt ainakin osan uskaltaisi laittaa sen piikkiin. Nyt on kuitenkin syysloma, rentoutumisen paikka (not) ja me lähdettiin eilen kaupunkiin! Kerrostaloon. Neo on pari kertaa jo päässyt oleskelemaan kerrostaloissa ja minun mukana ollessani se on ollut suhteellisen hiljaa vaikka hissi onkin kolissut ja ihmiset palanneet töistänsä kotiin. Nyt olikin tapahtunut jotain - en osaa sanoa, mitä - ja joka ainoa kerta, kun joku uskalsikin avata hissin oven ja lähteä sillä ylös tai alas, pääsi Neolta sellainen vahtihaukku ettei moista ennen oltu kuultu. Luulin, ja toivoin hartaasti, että siihen se volyymiaste sitten jääkin, mutta lehden kolahtaessa postiluukusta sisään... Voi sitä meteliä. Asunnon, jossa kaksi päivää lomailimme, yläpuolella oli myös itkevä pentu, joka tuotti sekin Neolle stressiä ja aina välillä piti haukahtaa sillekin. Ihmetys kyllä oli suuri, sillä yleensä Neo on käyttäytynyt aika hiljaisesti, ainakin silloin kun minä olen ollut läsnä. Yö meni kuitenkin odottamattoman hyvin eikä poitsu räjähtänyt huutamaan kuin kolme kertaa. Ja siinäkin oli kyllä kolme kertaa liikaa.

Pitihän sitä nyt meidän mehtäläisten mennä kaupungin koirapuistoakin ihailemaan. Minua kyllä vähän arvelutti ja olin jo arveluttavan  monta kertaa kääntymässä takaisin päin. "Kun se ei kumminkaan kuuntele minuu siellä!" Mutta kun oli sinne asti kerta päästy, niin siellä sitten käytiin. Pienten koirien puolella ei ollut ainuttakaan toista koiraa, isojen koirien puolella muutama, ehkä neljä. Neo ei tietenkään ollut kiinnostunut minusta ja minun kinkunpaloistani. Olihan siellä aidan toisella puolella mitä ihanimpia tyttöjä. Siinä vaiheessa minä päätin, että lähden kuuntelemaan kokeneempia ja aloitan luoksetulon harjoittelun uudestaan. Kyllä me vielä..
Mutta jotta voisin kertoa teille vähän lisää mielenkiintoisia asioita Neposen elämästä, niin hänellä on vatsa mennyt sekaisin. Hirveä kakkapeppu, jonka mielestä ulkona ei myöskään voi ravistella. Siinähän sitten ensiksi postimies pate sai haukut niskoilleen ja sitten hissi sai ihanan ruskean kuorrutuksen. Siinä pääsi sekä koiralta että omistajalta pieni toivoton inahdus, jonka jälkeen kuurattiin hissi ja koira. Nyt massupotilaan vatsaa parannellaan. Ja mietitään ruokakuvioita uudelleen.

Noh. Eivät kaikki ole seppiä syntyessään ja asiat kyllä käyvät, ainakin useimmiten, paremmin päin. :-D Minä ilmoittelen koiraa ja itseäni kohta pian, viimeistään joulun jälkeen, kurss(e)ille ja luen opuksia ja järjestän enemmän aikaa minulle ja koiralle.

ps, elämäni pisin postaus? Tästä tulikin mieleeni, että olen jo pitkän aikaa miettinyt, ovatkohan postaukset enää lainkaan mielenkiintoisia! Kun katselee ja lueskelee muiden blogeja, niin nousee mieleen, että onkohan tässä nyt mitään järkeä kun me emme edes mitään (vielä... odottakaapa vain!) harrasta. :D Mutta kyllä niitä lukijoita edelleen taitaa olla. Vai mitä?

16. lokakuuta 2011

Äänestä kuvaani!


Osallistuin sitten minäkin Rajala Pro Shopin ja NRJ:n kuvakilpailuun. Kuvaa klikkaamalla voit äänestää kuvaani. :)

Olenkohan mä kalastellut nyt liikaa ääniä... :D No toivottavasti niitä nyt tulisi edes jonkun verran. Meillä ei oo nyt tapahtunut mitään dramaattista, paitsi että trimmasin Neon korvaa _hieman_ liikaa... Eilen kävästiin myös mätsäreissä, Nepastus oli vähällä sijoittua viiden parhaan sinisen joukkoon! 

25. syyskuuta 2011

sinä olet minun toiveeni ja haaveeni ja kaikki anteeksi

On vierähtänyt kuukausi viimeisimmästä päivityksestä eikä meille ole tapahtunut oikeastaan mitään ihmeellistä sen kuukauden aikana. Koiran ja minun välinen suhde on kasvanut valtavasti, olemme tavanneet kyyn kaksi kertaa, harjoitelleet kukkuu-juttua, joka on Neon ehdoton lemppari ja mitä vielä. Olemme myös vähän kriiseilleet, koska minun aikani tuntuu olevan kortilla peruskoulun viimeisen vuoden takia. Olen luvannut korjata tilanteen nyt.

Neosta ei ole ollut kivaa, ettei Hänen Kuninkaallisuutensa ole päässyt aikapäiviin leikkimään rakkaan tyttönsä kanssa Priskan juoksujen takia. Nyt ne alkavat olla ohi ja pääsee taas vähäksi aikaa leikkimään useammin!

Minä olen miettinyt hankkivani Neolle vinkulelun. Ei siis mitään järin syvällisiä mietteitä.


Neo on ollut meillä nyt jo yli vuoden. Uskomatonta, että unelmani toteutui.

12. elokuuta 2011

Pelottavia kiviä ja typerät pelastusliivit

Joo, en ole taaskaan melkein viikkoa myöhässä tämän tekstin kirjoittamisessa, mutten aio sitä sen tarkemmin selitellä, kuin että mulla ei oo ollut jaksamusta laittaa noita kuvia minnekään. :---D 1.8.-6.8. oltiin siis meidän mökillä Porvoossa, jossa Neo sai olla vapaana. Mua aluksi arvelutti pitää sitä vapaana siinä, kun kunnan mökki on ihan vieressä ja se oli tyypillisesti vuokralla just sillon kun tultiin mökille. Mutta ilmeisesti nämä vuokraajat kuitenkin lähtivät samana päivänä, kun me tulimme, joten koiralla ei ollut enää houkutuksia rynnätä pihalta minnekään. :] Olen tyytyväinen siihen, miten hyvin se pysyi lähellä lähes koko ajan. Eräs päivä käytiin kuitenkin kirjastossa, mutta mun äiti ja veli jäivät kotiin. Koira oli ilmeisesti avannut oven ja lähtenyt etsimään meitä, mutta kotijoukot olivat kuitenkin hakeneet herran takaisin mökin hellään huomaan.

Neo myös päätti, että silloin kun minua kuvataan, eikä minulla ole päälläni liivejä, voin kaikessa rauhassa pistellä ne poskeeni ilman mitään huolta mistään.



Lisää kuvia täällä

ps. Mökin kulmalla koko ajan ollut kivi aiheutti suuren hälinän parin päivän mökilläolon jälkeen. Neosta se oli suuri uhka käsityöläisille.

29. heinäkuuta 2011

Olen rakentanut tämän sillan meidän välillemme

Randomit otsikot, jotka eivät liity asiaan rules. Oltiin tossa 24.7. sunnuntaina Eurassa mätsäreissä ihan hyvillä tuloksilla. :) Kaveri vei koiran kehään, tuloksena PUN ei sij! Ihan sikasiistiä saada punainen nauha pitkästä aikaa :p Ensimmäisissä mätsäreissähän saatiin kans punainen nauha, mutta sen jälkeen niitä ei ollutkaan sitten tullut. No nytpä tuli! Ja olenpa minä kyllä myös aika ylpeä minun pienestä miehestäni ♥ Vielä siitä kehäkettu leivotaan!






















Kävin eilen Loimaalla eläinkaupassa ja ostin Neolle pelastusliivit, naksuttimen, pari luuta ja nameja. Pelastusliivit käytiin tänään testaamassa, hyvät on, vaikkakin niistä meni heti se D-rengas rikki, vaikka sitä kehuttiin niin kestäväksi. :-D Naksuttimeen mä ihastuin ihan totaalisesti! Miksen oo tajunnut ostaa sellasta jo aikaisemmin? Luulen, että saan ton koiran maahanmenon nopeammaksi ja muutenkin. Jeejee! Sit lähti koiralle myös säkki ruokaa mukaan, mut eipä siitä sen enempää :)

Pelastusliivit käytiin ostamassa oikeastaan vaan sen takia, että meidän mökki on meren rannalla ja koira saa olla siellä vapaana, nyt ei sit tarvitse niin hirveesti pelätä, vaikka totta kai koko ajan valvonnan alaisena piski siellä onkin. Mökille me lähdetään maanantaina ja tullaan sieltä joskus, joten meistä tuskin kuuluu mitään vähään aikaan! Viettäkää kiva loppuloma kaikki :)

21. heinäkuuta 2011

Paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä


Mun uusi ihana mussukkalinssini, Canon ef 70-200mm f/4L USM suvaitsi eilen saapua kotiin ja äskettäin kävin sitä Miljan luona testailemassa. Laatu nyt ei päätä huimaa, koska en oikeasti vielä osaa, mutta onpahan kuvia ainaki!

Lisää kuvia täällä!

17. heinäkuuta 2011

Takana aktiivinen viikonloppu

Huh! Papu ja Milla olivat meillä torstaista tähän päivään asti, ja kyllä meillä tekemistä koko viikonlopuksi riittikin! Torstaina haettiin Milla ja Papu linja-autoasemalta ja mentiin Kupittaalle mätsäriin. Neo oli lievästi sanoen ihan sekaisin - kuljeskeli häntä alhaalla ja näytti pelkäävän jotain, en oikein vieläkään ymmärrä mitä. Vaihdoin paikkaa pienten kehän laidalle, siellä Neo normalisoitui taas, ainakin hetkeksi. Kehässä meni ihan ok:sti, sininen nauha tuli, emmekä sijoittuneet. Pieniä aikuisia oli 40, eli ihan hurja määrä, joten ihmekään, ettemme me, kokemattomat, sijoittuneet ollenkaan. :D Ei se minua haittaa, vaikka oishan se kiva joskus kyllä!

Perjantai meni sukkelasti lenkkeillen, syöden (......), dataillen, treenaillen sekä leffaa katsellen. Milla treenasi Neon kanssa Pöytyän rotukehää varten eräällä parkkiksella. Treenit menivät hyvin ja voisin kyllä sanoa, että itse kehässäkin meni mielestäni hyvin. :)




 Pojat pusikossa!




Eli lauantaina debytoimme näyttelyissä. Tuomarina oli melko tiukaksi luonnehdittu Saija Juutilainen. Hän jakoi silti aika paljon ERIä. Neolla ei mennyt kuitenkaan ihan yhtä hyvin, kuin näillä ERIn saaneilla (kuten Papulla, onnea Pappelsonille SERTistä! :)), mutta minun makuuni tarpeeksi hyvin kuitenkin. Arvostelu tuleepi tässä:
"1v. Mittasuhteiltaan miellyttävä, ryhdikäs juniori, jolla sopivasti luustoa. Hyvä pitkä rintakehä, hyvässä, jäntevässä kunnossa. Urosmainen, voimakaspiirteinen pää. Vahva kuono ja purenta. Premolaaripuutoksia. Hieman leveälle asettuneet korvat. Hyvä häntä. Etuosa saa tiivistyä. Hyvä karva. Tänään kesäkunnossa. Vielä kovin pentumaiset ja löysät liikkeet, mutta kaunis ryhti sivulta. Mukava luonne. Toivoisin päähän enemmän rodunomaista leimaa." JUN H

Neo & Milla treenaa
 Seuraavalla kerralla täytynee uskaltaa itse kehään, sillä Millan mukaan (mä en oikeasti uskaltanut edes katsoa sitä suoritusta! :D Jännitti niin paljon.) Neo oli aika paljon meidän (=minun ja ystäväni) perään. Pitää varmaan käydä joku näyttelykurssi tai jotain, koska en oikeasti osaa esittää koiria ollenkaan. Mutta eiku vaa treeniä, treeniä niin eiköhän se siitä! Harmi ettei näyttelystä ole kuvia, kun muistikortti unohtui kotiin :( Ens kerralla sitte! Lisää kuvia viikonlopusta löytyy osoitteesta http://heremon.kuvat.fi/kuvat/Viikonloppu Papun kanssa
Kohta täytyy painua nukkumaan, koska lähden huomenna Tukholmaan ja palaan vasta keskiviikkoaamuna takaisin.

ps, viikonlopun aikana selvisi, että Papu ja Neo ovat serkuksia! Onhan niissä vähän samaa näköä ;)

21. kesäkuuta 2011

Puhu mitä puhut, mut juoksemista älä lopeta

Mätsäripäivitys. Ai miten niin mä muka olen myöhässä? Enhän oo, eihän siitä ole kun 6 päivää aikaa! No, laitetaan sen piikkiin, ettei kuvamateriaali saapunut ajoissa. Mut anyway, kaikki kuvat on otettu ennen kehiä, kun vähän treenailtiin häiriössä. Kehien aikana sato melkeen kaatamalla, joten kuvaamisesta siinä säässä ei olis tullut mitään.


Neo on kyllä kehittynyt hurjasti. Ennen edes mä en saanut katsoa hampaita, nyt sain sentään näyttää ne tuomarille. Pylleröinen pamahti maahan vain kerran, silloin kun herraa tultiin hiplaamaan tuomarin toimesta. Neo ois kovasti tahtonut änkeä tuomarin syliin... :--D Pariin se kiinnitti huomiota vasta, kun tuomari teki päätöstään nauhoista. Meidän parina oli hienosti esiintyvä kääpiösnautseri, joka oikeutetusti saikin punaisen nauhan :)



En oikein tiedä miks me ei sijoituta! :----D Neo on mielestäni ainakin todella nätti, mutta ehkä siinä liikkumisessa, seisomisessa, esittämisessä ja tällaisissa vaan on niin paljon puutteita. Mutta ymmärtäähän sen, toi oli mun neljäs kerta kun koiraa missään esitän. :--) Onneks Milla tulee sillon Pöytyän kv:tä edeltävänä perjantaina Papun kanssa meille, jos se vaikka opettais mulle vähän esittämistä. (: Harmi, ettei ennen näyttelyä oo yhtään mätsäriä, mihin myös minä ehtisin. Mulla on toi kymmenen päivän ripari tossa rajoittamassa kaikkia tällasia, pöh.

Kaikki kuvat otti Milja T., kiitos!

13. kesäkuuta 2011

Nautitaan kesäilloista, jotta sade tuntuisi virkistävältä taas

Puuh. Hirveesti on tapahtunut kaikkea lähiaikoina, kuvia on enemmän kuin paljon, mutta niiden saaminen tänne on tuntunut ylitsepääsemättömän vaikealta. Nyt päätin illan ratoksi ottaa itseäni niskasta kiinni, vaihtaa ulkoasun tänne, laittaa kuvat ja kirjoittaa postauksen pitkästä aikaa. Kuumuus vaivasi meitä viime viikolla, joten käytiin ahkerasti uimassa ja yritettiin vilvoittaa oloa muutenkin parhaamme mukaan. Ollaan myös harjoiteltu näyttelykäyttäytymistä, sovittu tapaaminen ja tänään unohdettu ilmoittaa koira näyttelyyn. Käytiin tänään myös pitkällä, lähes parin tunnin lenkillä I:n ja koirien kanssa. Samalla otettiin muutama löysähkö treenipätkä, kotona treenailtiin sitten vähän paremmin ja enemmän.


Oltiin eräs päivä (helatorstaina 2.6.) mätsärissä, saatiin sininen nauha eikä sijoituttu. En kyllä yhtään ihmettele! :--D Minun esittämiseni oli kamalaa, koira ei halunnut näyttää hampaitaan ja seisominen oli turhan rahvaanomaista hänenlaiselleen oman elämänsä kuninkaalle. Paperilappuarvostelussa oli kaksi erittäin hyvää (koiran kunto ja luonne) sekä kaksi hyvää (esiintyminen ja esittäminen). Kehittämisen varaa on siis edelleen. Hampaiden näyttämistä ollaan kovasti treenattu koko perheen voimin eikä olla laiminlyöty kyllä seisomisen harjoitteluakaan. Ylihuomisen mätsäriin siis mennään taas kokeilemaan miten käy, onneksi tää on vain leikkiä!


Perjantaina 3.6. meillä vieraili lapinporokoira Vili omistajineen. Koirilla näytti olevan hauskaa, vaikka loppujen lopuksi taisi jotain pientä kinaa ollakin. Lupauduin ottamaan Vilin hoitoon meille joskus, hauska koira!



Eilen sit oltiin I:n, Priskan ja Neon kanssa jokirannoilla kuvailemassa ja uittamassa piskejä melkein kaksi tuntia. Lopuks tultiin myös meidän pihalle ottamaan kans kuvia. Ylläolevat kuvat on jokirannasta.

Mutta eipä tässä sitten muuta olekaan tapahtunut. :-----D Voin sanoa, että herra Tuhnu pudottaa karvojansa, mutta muuten kaikki ok ja elämä kukoistaa. Lisää kuvia löytää osoitteesta http://heremon.kuvat.fi. Ja hei, lupaan tulla raportoimaan niistä mätsäreistä tänne taas jotain! Nyt ehkä jopa ajoissa..

24. toukokuuta 2011

The most beautiful spitz ever!

Siinä teille vähän herrasmiestä oikein nättinä (ja harjaamattomana metsäläisenä)!

16. toukokuuta 2011

Paljon asiaa!

Hupsista heijaa! Mitenkäs mä nyt oon näin täydellisesti mennyt unohtamaan tänne blogiin kirjoittamisen! Pahoitteluni siitä, mutta toivottavasti tämä korvaa vähän menetettyjä postauksia. Mulla ei oo oikein ollut ollenkaan intoa kuvailla, koska mun 50mm vammaa niin pahasti eikä mulla ole sen lisäksi kun toi kit. :( Toivotaan, että saisin kesän aikana hankittua jonkun paremman niin pääsisitte ja pääsisin nauttimaan parempilaatuisista kuvista. Tän postauksen kuvat on otettu "vappuperjantaina" 29.04. kun meidät (minä, I ja koirat) heitettiin järven rannalle jokisuuhun ja käveltiin joenvartta pitkin sitten takaisin kylälle. :-) Se oli kyllä sellainen reissu jonka mielelläni uusisin. Tosin koira voisi kenties pysytellä vähän siistimpänä.... Mutta asiaan!

Ekaks tällaset vähän vähäpätöisemmät uutiset! Ollaan harjoteltu Neon kanssa sivulle tulemista kunnon toistoilla eilisestä alkaen ja pätevä mies alkaa jo tajuamaan. :) Vielä en oo lisännyt siihen istumista, mutta toivon mukaan sekin saataisiin siihen lisättyä joskus. Oon haaveillut tässä muun muassa rallytoko-, toko- ja agilityryhmään ilmoittautumista mutta. No ainakin se agiryhmä olis tosi mielekäs vaihtoehto, onhan mulla käsissänikin mitä vauhdikkain juoksentelija. Täytyis vaan löytää joku hyvä ryhmä, turussa/sen lähistöllä asuvat hoi, ehdotuksia otetaan vastaan!


Sitten se ite tärkeä asia! Oon nyt vakavasti ottaen päättänyt ilmoittaa Neon sen ensimmäisiin näyttelyihin, sillä sain Papun omistajan Neon handleriksi. Pöytyällä nimittäin pidetään kaikkien rotujen näyttely 16.-17.07. ja kun kotikunnassa sentään järjestetään niin täytyyhän sinne nyt sitten mennä. Mukavasti pyöräisi vatsasta äsken kun eksyin näyttelysivuille. Kohtahan se pitää jo ilmoittaa sinne. Ensin täytyy vielä varmistaa Millan pääsy handlaamaan tuota, etten siellä sitten ole aivan puilla paljailla kun mulla ei handleria olekaan.. :D

Ja apua. Kohtahan tuo on jo täyttänyt yhden vuoden. Apua, apua, apua! Eihän minun pieneni koskaan kasva isoksi!

27. huhtikuuta 2011

Sua tahdon rutistaa

Taas on ehtinyt kolme viikkoa tuhraantua johonkin ihan muuhun kun bloggaamiseen. Koira vaihtoi ruokamerkkinsä Profinen puppy-ruokaan, ja minä sairastelen. Huomenna ajattelin olla tarpeeksi terve, että kouluun menisin.

Neon kanssa ollaan treenattu mm. luoksetuloja! Häiriötekijöitä nyt ei olla paljoa saatu ja se on se ongelman ydin. Onneks kohta tulee kesä, niin voin olla ulkona sitä harjottelemassa vilkkaimpana aikana, niin häiriötekijät on taattu. Heitin sille tänään lelua ja koitin, että miten käsky "tänne" tepsii, kun vois lelullakin leikkiä. Hih, kyllä se sieltä sitten tuli! Upea mies.

Perjantaina ois tarkotus mennä yhelle kahen tunnin pituselle metsälenkille koirien ja I:n kanssa! Toivottavasti ei tuu vettä niskaan, oon ajatellut ottaa kamerankin mukaan. Taitaa olla viisainta varautua repun kanssa, sinne voi pakata sit lisää namejaki mukaan! Jees, nyt kuvia.



Oho tulipa isoja! :D Mutta eipä mulla muuta tällä kertaa, nauttikaa näistä hienoista kevätpäivistä!

4. huhtikuuta 2011

Ja mitähän vielä


Minun käskettiin (pyydettiin) tasa-arvon nimissä lopettaa ihkutus ja kertomaan jotain huonojakin asioita koirastani. Valitettavasti vieläkään ette saa kuulla tarinoita epäonnistumisistamme. Vaikka olisihan siinä yhden postauksen verran kerrottavaa (ja listattavaa) tuhotuista tavaroista (pääosin sukista ja alusvaatteista, mutta mukaan mahtuu yksi tietokonekin - tosin se oli vahinko, luultavasti), mutta kun tänään meillä meni niin hyvin.

Suoraan sanoen ihmettelen toden teolla mikä tuohon koiraan on mennyt. Ei se ennen noin hienosti kävellyt, kun hihnaa lyhensi. Eikä varsinkaan toisen koiran kanssa (lue: Priskan kanssa). Ehkä se on vihdoinkin saanut itsensä tajuamaan, ettei liika vetäminen kannata ollenkaan. Siltä se kyllä nyt onneksi näyttäisi, voinemme pian aloittaa myös juoksemisen! Kunhan ensin vähän kuivuu. Tai jotain. Tekosyitä, tekosyitä, mutta toisaalta tekee jo mieli päästä aloittamaan kunnon hölkkälenkit. Luultavasti koirakin nauttisi tästä kovasti! Ainakin tänään hölkättiin todella nätisti vierellä - eipä ole vielä ennen sellaista tältäkään pojalta nähty. 

Ensi viikolla oma automme suuntaa kohti Oulua, Neo tosin ottaa omaksi suunnakseen Turun ja menee Maisalle hoitoon! Varoituksen sanana, Maisa, että viikonloppusi saattaa olla melko karmivaa sorttia :---D Suosittelen piilottamaan kaikki mahdolliset perintövaasit, vaatteet sun muut herran uteliaan (helposti reikiä tekevän) kuonon ulottuvilta.
Huomenna meillä onkin ensimmäinen kurssikerta. Odotukset sekä koiralta, omistajalta itseltään että kurssilta ovat korkealla. Ha, taidan olla hieman innoissani. Saadaan myös lisää koirakavereita! Mikäs sen parempaa. 

Sateisten (mutta melkein jopa keväisten) maisemien keskeltä me sanomme heipat..... Näin sisäkuvien avustuksella!

2. huhtikuuta 2011

Innostunut kähkättäjä

!?!?!?!??!? Yli tuhat katselua! Neo haukahtelee kiitoksensa, minä kiitän ja kumarran samaten.

Eilen saavuin yömyöhään kotiin ja koira oli niin innostunut, että seurasi minua aivan kaikkialle - jopa vessaan. Minäkin olin hyvin innostunut oman pienen apinani jälleennäkemisestä! Sekä minua odottaneesta kirjeestä Kennelliitolta.

Nimittäin tästä:


Kuvan laatu ei päätä huimaa, mutta koira on nyt virallisesti minun tassuissani! :---D Ensimmäinen koirani ikinä, minun nimissäni jopa. On tämä vaan niin huimaa, että kohta pitää varmaan lähteä lenkille!

Ensi viikolla alkaakin se kurssi! Jesjes.

27. maaliskuuta 2011

Kasvetaan kunnon koirakansalaisiksi

Haa! Ulkonäköä muuteltu + sivukuva päivitetty hieman uudempaan! :D Kyllä siinä kauan menikin, mutta nyt se on sitten tehty. Mulla ei oikeastaan ole mitään muuta asiaa, kuin, että........

...... Ilmoittauduttiin Arkielämää koiran kanssa-kurssille! Joskohan nyt saataisiin ohituksia sun muita  vähän kondikseen, ettei jäis ihan levälleen. Tiedän, että tosta kiitäjästä on vaikka mihin, kunhan saa vaan motivoitua. Jossain vaiheessa suunnitelmissa olisi aloittaa agility tai rallytoko. Pitää kuitenkin onkia tietoa enemmän siitä, missä niitä järkätään, sillä en ole ajatellut matkustaa kauhean kauas treeneihinkään. Jos me nyt saataisiin myös harjoiteltua sitä seisomista, että joskus voitais korkata näyttelytkin. Mä kun vaan en ole mikään hirveä näyttelyintoilija. Muutenkin kauhea kisajännittäjä, siksi tykkään pysyä enemmän vain harrastelijatasolla. Mutta katsotaan, josko me joskus.

Kesällä ajattelin kans lähteä Neon kanssa joko pyöräilemään tai juoksemaan. Kumpaankin pitää kyllä hankkia asianmukaiset varusteet, joten pitää nyt punnita, et kumpi olis oikeasti se mielenkiintoisempi. Molemmat? :D Ehkä juoksu kuitenkin sopii meille paremmin. Kesää odotan muutenkin! Myöhäiset lenkit illalla kavereiden kanssa, mökkeily ja uiminen. Mitä muuta voi kesältä toivoakaan? 

Mulla on ens viikolla tet-viikko, joten en näe koiraa laisinkaan, kun olen tetissä Turun suunnalla. Tänään käydään viemässä pikkuveli kotiin, samalla näen Kähkätintä nopeasti. Ensi viikolla siis ei kannata odottaa päivityksiä meiltä. Ja minun tulee kamala ikävä Neoa! Miten minä kestän ilman sen sopuliutta kun tulen kotiin. Pöh.

Kurssi alkaa 05.04. ja kestää yhteensä 2x4 eli kahdeksan tuntia. Kuukauden verran joka tiistai siis! Sitten kuulette tarinoita sieltä, aivan satavarmasti. Pitääkin keksiä herralle jokin hyvä treeniherkku tai lelu tai jokin.

Ps. Huomaan muuttuneeni täyspäiväiseksi koiraihmiseksi.

20. maaliskuuta 2011

Minun mies

Oisko käynyt vahinko
Oisko päässyt käymään niin
Sinä asut heinikossa
Minä korkeudessa, jossa asiat on usein vaikeita 


Sinä tiedät matalista asioista enemmän
Minä vedän suuret linjat - ainakin mä luulen niin
Minä saatan ajatella itsenikin tainnoksiin


Mitä luulet, onko meidän mahdollista onnistua
Minä olen varma siitä, turha kylvää jos ei niitä
Sen verran on tulosvastuuta 


Saattaa mennä monta päivää etten sua ymmärrä
Silti antais tuntiakaan pois en niistä päivistä
Olet mulle virhe, jota tahtoisi en kadottaa
Olet mulle perkele ja olet mulle satumaa  

Osuvasti meitä kuvaili Zen Café biisillään Jättiläinen! Viimeisimmässä kuvassa Kähkätin ~8kk! On se vaan niin hieno mies! ♥ Olen monesti miettinyt, että mitäköhän ohikulkijat ajattelee, kun selitän kavereille "minun miehestäni" joka on niin pätevä ettei tänään edes haukkunut, kun oltiin ulkona...... :---D

10. maaliskuuta 2011

Hei, hei mitä kuuluu?

Ihan ok, kiitos kysymästä. Sairastelen täällä edelleen, kuume on laskenut, mutta kurkku on niin kipeä, että sattuu. Tänään vuorossa muun muassa lääkäri (nieluviljely, hyi että) ja ylienergisen koiran sisällä aktivoiminen. Nyt kun saisin kipeänä nukkua sinne kymmeneen, niin tietysti herään joko itse tai Neon toimesta kello kuusi aamulla. Tyypillistä.

Meidän barffauksesta nyt ei sitten taidakaan tulla yhtään mitään. :--D Ihan vain sen tähden, etten saa syötettyä tuolle kaikkia sen tarvitsemia ravintoaineita, koska se kieltäytyy syömästä muun muassa sisäelimiä. Nyt ei ole myöskään jauhelihat menneet ihan entiseen tapaan. Eilen meillä ei sitten edes ollut enää jauhelihaa pilkottuna, että oisin saanut sille pienen satsin sulatettua, joten neuvokkaana marssin Siwaan ja löysin sieltä noita Best-Inin valmisruokia, tarkemmin Kotikeittiön herkut - lihamureke. Katoin vähän sitä sisältöä ja se näytti suht hyvältä, ei edes säilöntäaineita sisältänyt. Ja siitä löyty noita sisäelimiäkin! Ja koiralle maistui, jota pidän ehdottoman hyvänä asiana. (---: Jos jotain sanottavaa noista Best-Inin ruuista on, niin eikun kommenttia peliin! Haluan ehdottomasti kuulla mielipiteitä/neuvoja/mitä vaan. Kommentit on aina tervetulleita.

Tietenkään en lopeta esimerkiksi broilerin siipien/kaulojen/selkärankojen saati jauhelihan syöttämistä, mutta mun mielestä toi on ihan hyvä vaihtoehto. Luultavasti hankin joku kerta, kun eläinkauppaan täältä metsän keskeltä pääsen, murre-mixejä tai NEUta. :------)

Sitten ois vielä yks juttu! Neo täyttää tänään 8 kuukautta! Minun pienestä pojasta on kasvanut suuri mies, joka on kaikista maailman koirista uuvatein ja rakkain. Murrosikä painaa päälle; haukkuminen on suurimmillaan (pihalla ollessaan tuo haukkuu pelkkää ilmaa, koska se on hänen mielestään niin hupaisaa), pihalta sisälle tuleminen ei käy kuuloonkaan, vapaana ei voida viuhtoa korvien uupumisen takia (mutta pitkällä hihnalla kyllä) ja merkkailu on täysin valloillaan. Mahtava ikä, ettenkö sanoisi?

Odotan jo tervehtymistäni, että päästäisiin huitelemaan  tuonne metsään. Neposen liikaenergia purkautuu nyt mm. haukkumisella, näykkimisellä ja tavaroiden tuhoamisella. Olen koittanut purkaa sen energiaa muun muassa vanhojen temppujen hiomisella, namien piilottamisella ja muilla piiloleikeillä. Ja leikittykin ollaan. Mutta eivät ne tietenkään lenkkejä millään taholla voita, joten kaipuu takaisin teille on suuri.. Tulis nyt se kevätkin jo!

Mutta eipä mulla nyt mitään sen enempää tällä kertaa! Kuulemisiin sanoo Neokin.

8. maaliskuuta 2011

Elämä kulkee mut se kulkee liian nopeasti


Meistä ei ookaan kuulunut vähään aikaan mitään, pahoitteluni! Elämä on ollut niin tasaista ettei mitään, ollaan ulkoiltu melkein keväisessä säässä ja opeteltu kaikennäköistä kivaa. Jälleen huomaan, että Neo haluaa uutta oppiessaan unohtaa vanhat temput (nyt kun on opeteltu antamaan molempia tassuja samaan aikaan, niin hän ei millään tahtoisi antaa vain yläfemmaa...). :-------D Tassutemppujen lisäksi ollaan harjoiteltu lähes joka päivä maahanmenoa, joka taitaa sekin onnistua jo paljon paremmin kuin itse istuminen...

On kuitenkin pakko kehaista, että tämä minun miekkoseni on aivan mahtava. Ohittamisia ynnä muita ollaan harjoiteltu niin tutun koirakaverin kanssa kuin ilmankin. Nyt kaipailtaisiin niitä tuntemattomia koiria harjoitteluseuraksi... Koska niiden ohittaminen on asia erikseen.

Tähän loppuun ette saa kuvia, koska en ole herraa jaksanut kuvailla. Mutta videon maahanmenosta kyllä.. Ei se vielä ole täydellinen, mutta ihan hyvä! Unohtakaa minun flunssainen ääneni, hengaan tällä hetkellä kuumehouruissa. Jälleen kerran.

20. helmikuuta 2011

Mekin tahdotaan barffata!

Hee! Sainpas aikaiseksi väsätä kasvissoseen tuolle piskuiselle kakkiaismukulalle. Hän tosin nyrpisteli sille nokkaansa, mutta eiköhän se sitä sitten pidemmän päälle syömään ala, kun tajuaa, että parempaa ei ole luvassa :---D Olisin tehnyt vielä kananmunankuorijauhetta, mutta meillä ei tähän hätään munia enää ollut, joten jätin suosiolla sikseen. Kauppaan kun on niin hirveän pitkä matka, 50m, eihän sinne nyt jaksa. : D

Tiistaina ois sitten lihojen hankinnan vuoro! Oivoi, piskiläinen kyllä tykkää tästä uudesta ruokavaliostaan +100! Eipähän tarvitse enää miettiä noiden nappuloiden kanssa mitään kummempia :')

Ei mulla tällä kertaa muuta, olisin kyllä voinut tarinoida enemmänkin :'DD Ajattelin tässä illan mittaan väsäillä Neolle uutta banneria tänne (....... taas! Mutta nyt ajattelin laittaa ihan kaiken uusiksi!). :---D

Pitäskö mun muuten näyttää teille parit videot? Ikivanha luoksetulo ja joku hyvinhyvin random toinen! Haluaisittekos nähdä toheloa videollakin vaihteeksi?

14. helmikuuta 2011

Kram på alla hjärtans dag!

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ KAIKILLE IHANILLE LUKIJOILLE!
Olen pakkomieltynyt ruotsin kieleen syvästi, siksi väärän kielinen otsikko (----; Me kävästiin tuolla pakkassäässä, -16 astetta, lenkillä tänään. Ihana sää, kun osas tarpeeksi laittaa yllensä. Koira ei - ihme ja kumma - edes palele tuolla, mutta jotkut tossut sille on pakko kehittää! Minun mielestä : DD


Kesä talven keskellä

Neon lemppariharrastus - ainaki melkeen!



"APUAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA ;____;"