22. toukokuuta 2012

Esittelyssä Neon pylly

Neo ja Neon pylly tapasivat (vaihteeksi!!!) saksanpaimenkoira Priskaa.
Ylimmät ystävykset.




007!







ja täältä se nyt tulee, se kuuluisa Peppumiehen peppu! Aina joka paikassa. Joka kuvassa.


Hyvää kevättä!

19. toukokuuta 2012

Kevät herätti talvikoomasta koiran ja sen omistajan

.. niin! :DD Oikeesti, tämän vuoden kevät on ollut ihan hirveän kiireinen. Kyllä, puolustelen itseäni, mutta en muista milloin viimeksi sain olla viikonlopun lukematta kokeisiin.... Viimeinen koe on virallisesti maanantaina ohi, mutta minä en aukaise yhtäkään koulukirjaa tänä viikonloppuna! Maaliskuun lopussa käväisin itse Puolassa ja Huhtikuussa luokkaretkellä Unkarissa ja täytyy myöntää, että koiran hoitaminen on jäänyt muiden kontolle. Pitää oikeasti ottaa itseään niskasta kiinni - tuon koiran käytös on lähtenyt lipsumaan minun käsistäni. Sitä pitää muuttaa. Onneksi tulee kesä!


Mutta siis, saatiin Rillalta ja Milenalta haaste!

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa (jos haasteen saa uudelleen niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että he ovat saaneet haasteen, sekä mainitsi haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).

1. Neo. Vaikka se on välillä maaaaailman rasittavin pöljä, niin se on silti maaaaaaaailman ihanin Neponen. Se ei ehkä osaa ohittaa kaikkia aukomatta nokkaansa tai sitä ei ehkä aina kiinnosta kuunnella mua, mutta se tulee nukkumaan mun jalkoihin sohvalle, kunnes tulee liian kuuma, se vouhottaa kun mä tulen kotiin ja se on niin mun kaveri! ♥
2. Hyvät valokuvat. Mun mieltä kohentaa joka kerta, kun saan napattua jonkun hyvän otoksen. Viime aikoina kamera on jäänyt kaappiin aika useasti, mutta oon varma, että kesä ja kenties myös se uusi objektiivi, hihiii, voisivat vapauttaa kamerani kaappikuukaudet.
3. Musiikki. Musiikki on mulle yks suurimmista pakoteistä ja mielenkohottajista. En osaa avautua kenellekään kunnolla mun ongelmista, mutta musiikki auttaa mua purkamaan niitä asioita.
4. Auringonpaiste. Aina, kun herää aamulla auringonpaisteeseen, voi päivä ainakin alkaa hyvin!
5. Sade. Joo, ristiriita! Mun mielestä varsinkin kesäsateiden jälkeen on ihanaa, kun luonto herää uudestaan ja kaikkialla tuoksuu ihanalta. Sateessa lenkkeily taas on vähän eri juttu.
6. Kirjallisuus. Luen kirjoja, no, jonkun verran. Niistä löytyy aina jotain, johon voi paeta omia ongelmiaan ja jotka antavat inspiraatiota.
7. Arki. Minusta on hauskaa, kun on rutiineja. Me herätään koiran kanssa arkisin 6.40, laitan itseni kuntoon ja seitsemältä lähdetään lenkille. Joka aamu! Sen noudattaminen on mulle tärkeä asia, ja vaikka joskus tuntuu, ettei oikeasti kiinnostaisi lähteä lenkittämään koiraa aamulla, niin loppujen lopuksi mulle tulee yleensä hyvä mieli kaikista arkirutiineista.
8. Blogien lukeminen. Oikeesti, on luksusta kun ehtii lukemaan blogeja! Terveisiä siis kaikille bloginpitäjille, on ihana löytää uusia tekstejä!
9. Elokuvat. Rakastan elokuvia! Leffassa käyminen on hauskaa eikä laajan leffavalikoiman omistaminen kotonakaan yhtään sen hassummalta kuulostaisi..
10. Luonto. Tykkään hirveästi kävellä luonnossa, kuunnella kun linnut laulaa.

Uusi ulkoasukin tuli! Toivottavasti lukijakunta on tyytyväinen :) Sukansyömisgiffiloppukevennys: