I'm dreaming of a white Christmas

Huhhuh, kylläpä on ollut kulunut syksy kiireiden aikaa. Koulu on vienyt multa voimia, mutta koira on piristänyt mua typeryydellään ja kaikella muullakin arveluttavalla touhullaan. :-D Syksyyn on mahtunut koiran osalta paljon harjausvihaa, macadamiapähkinämyrkytys (kerronpa lisää, jatka lukemista keh-keh), liian monta varastettua sukkaa, ärsyttävää räksytystä, jatkuvaa sisälle merkkailua, söpöilyä, "oi onpas se rauhallinen" -kehu ja paljon muuta.

Macadamiapähkinämyrkytys tapahtui kaverille lokakuussa, muistelisin näin. Peepula oli ehtinyt syömään niitä 5-10, illalla ja sitten oltiin kaikki jo mentykin nukkumaan. Aamulla heräsin normaalisti seitsemältä ja meikkailin ja puin vaatteita ylleni ja ihmettelin kovasti, että miksei se koira oo tullut hätyyttämään mua jo ulos, kun se yleensä tulee heti, kun mun herätyskello soi. Menin sitten jo pukemaankin ja huutelin koiraa, äiti heräs siinä vaiheessa ihmettelemään mun kanssa, että mitä ihmettä oikeen tapahtuu, Neoa ei näy mailla ei halmein, vaikka oon ulos lähdössä. Noo, äitin sängyn alta alko kuulua kauheeta tuhinaa ja katoin sinne, niin sielläpä se meidän pieni yritti saada itseään liikkeelle, vaan eivät takajalat toimineet :( Mulla iski hätäännys ja paniikki, että mitämitämitämitämitä on tapahtunut ja yritin kelailla edellisillan tapahtumia. Äkkäsin ne macadamiapähkinät ja kirosin itseni, etten ollut tarkastanut niiden myrkyllisyyttä koiralle. No, soitettiin kunnaneläinlääkärille, siellä vastasi nuori sijainen. Hän ei osannut vastata tähän mitään muuta, kuin että ihan normaali myrkytystila. Soitettiinpa sitten Turkuun eläinlääkäreille ja kyseltiin, että mitä tässä tilanteessa pitää tehdä jnejnejne. Eivät nekään tienneet, kun eivät olleet koskaan saaneet macadamiamyrkytyksestä kärsiviä eläimiä hoitoonsa. Käskivät tarkkailla tilaa, ja niinpä me tarkkailtiin. Neo oli todella apaattinen ja mun piti kantaa se ulos tarpeille, mutta iltaan mennessä se pystyi jo kävelemään aika hyvin. Seuraavana aamuna se oli taas herännyt mun herätyskellon soittoon ja tuli hätyyttelemään mua omana iloisena itsenään :) Tarinan opetus oli, että ennen kuin annat koirallesi mitään, tarkista, onko se sille sopivaa. Ettei tapahtuisi näitä! Me onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta saipahan miettimään.

Merkkailun ja narttujen perään vonkumisen "ansiosta" äiti on alkanut suhtautua yhtä myönteisemmin leikkaukseen. Tänään joulusiivouksen takia (ja, no, muutenkin) siivosin keittiöstä kaikki ah-niin-ihanat pissaläikät pois. Niitä oli liikaa. Ja se pissii aina samalle paikalle. Raivostuttavaa. Raivostuttavaa on myös se vonkuminen, jota Neo harrastaa ikkunan luona. Ja muukin räksyttäminen. Kerrassaan raivostuttava olento!

 pää edellä, peppu perässä

Vaan ei, vaikka se kuinka ärsyttää ja ottaa välillä päähän vähän liikaakiin, niin kyllä se on silti maaaaailman paras piski! ♥ Kun se tuijottaa nappisilmillään suoraan kohti ja vispaa häntäänsä ja yrittää pidätellä alati kasvavaa innostustaan, se vaan katsoo suoraan sydämeen. Kun huomaan miten onnellinen se on, kun se pääsee kunnolla juoksemaan aina välillä, tiedän mitä onni oikeastaan on. Kun se näyttää säälittävältä, kun kiikutan sitä suihkuun (joka onkin tältä vuodelta vielä tekemättä!), tajuan, että se on minun rakas koirani.

Jälleen kerran voin lainata Zen Caféa:
Saattaa mennä monta päivää etten sua ymmärrä
Silti antais tuntiakaan pois en niistä päivistä
Olet mulle virhe, jota tahtoisi en kadottaa 

No eihän sitä voi muuta kun rakastaa.